Meditatiivisia neulanpistoja - kirjotut patalaput ja huoneentaulu

Viimeisen parin viikon ajan sormeni ovat olleet kovalla koetuksella.  Niistä melkein kaikki ovat joutuneet terävien neulanpistojen uhreiksi, epäonnekkaimmat montakin kertaa. Jokainen, joka joskus on erehtynyt tuikkaamaan neulalla kynnen alle, tietää kyllä tunteen. 

Kaikki sai alkunsa vanhasta vohvelikankaisesta keittiöpyyhkeestä, johon on painettu kuvia kukista ja erilaisista keittiövälineistä. Pyyhe oli itsessään melko hyväkuntoinen, mutta reunoilta rispaantunut. Sen lisäksi yhdessä kulmassa oli pesussa lähtemätön tumma tahra, joten ihan sellaisenaan sitä ei voinut ottaa käyttöön. Pyyhkeen hailakan pastelliset värit eivät sellaisenaan myöskään ole ihan minun makuuni, mutta olin kuitenkin jo pidemmän aikaa pohtinut, millaista uusiokäyttöä tuolle sinänsä ihan sievälle 60-luvun vohvelikangaspyyhkeelle voisi keksiä. Päädyin tekemään pyyhkeen keskiosasta kankaisen taulun, jonka pingotin niiteillä kiinni haltex-levyyn. Ala- ja yläreunoilta ylimääräisiksi jääneet kuvat kukista, kahvipannusta ja lasimaljasta päätyivät patalappuihin, joihin ideoin kuvia mukailevat tekstit "Saako olla kuppi kahvia?" ja "Maistuisiko makeinen?" Näin joskus joko televisiossa tai lehtiartikkelissa vilaukselta jonkin vastaavanlaisen tekstiilituotteen - olisikohan ollut juurikin keittiöpyyhe - jossa oli painettuna kotiapulaisen kuva ja vieraalle taikka isäntäväelle esitetty kohtelias kysymys kahvin tarjoilusta. Idea oli minusta todella kiva, ja ajattelin jo silloin, että käyttäisin sitä itsekin joskus. 

Patalaput on valmistettu vanhoista kankaista ja jokainen pisto on ommeltu käsin. Sisus on nukkeleikeissä käytetty vanha patja ja päällisen valkoinen kangas vanhaa lakanaa. Tiivistä, korkealaatuista, puhtaanvalkoista puuvillaa. En ole koskaan aikaisemmin ommellut patalappuja alusta loppuun asti käsin. Tekoprosessi oli luonnollisestikin hyvin hidas, mutta meditatiivinen ja koukuttava. En ole itse ollut kovin innostunut nykyään niin kovin suosituista, mindfulness-harjoituksiksi tarkoitetuista aikuisten värityskirjoista: en tahdo oikein pysyä valmiiksi annettujen rajojen sisäpuolella, vaan kynäni ja mieleni karkailevat kauemmas. Kirjominen toimii minulle kuitenkin samalla tavoin meditatiivisesti, sillä se vaatii keskittyneisyyttä ja kärsivällisyyttä, mutta on improvisoidumpaa. 

Patalappujen valmistuttua oli vielä intoa kirjoa, joten päätin tehdä itselleni ns. huoneentaulun, joka ajatuksena oli myös ollut mielessä jo pidemmän aikaa. Huoneentauluja pidettiin ennen vanhaan yleensä sängyn yläpuolella ja niissä oli usein kirjailtuna jokin uskonnollinen elämänohje tai mietelause. Minusta melko lailla samaa virkaa ajavat nykyään niin kovin suositut seinään liimattavat sisustustarrat "Home sweet home" -teksteineen taikka elämänfilosofiaa viestittävine lauseineen. Minä halusin perinteisen huoneentaulun, mutta hieman ironisella otteella. " What doesn´t kill you gives you a lot of unhealthy coping mechanisms and a really dark sense of humour" istuu minulle kuin nappi silmään. Kankaan kehystäminen on vielä suunnitelman asteella.

 

Tervetuloa värikkääseen huoneeseen - Mustan maatuskan kädenjälkiä ja mielenmaisemia

Vaaleaan huiviin ja ruusukuvioiseen mekkoon pukeutunut puinen mummo seisoo hiljaa kirjahyllyssäni ja hymyilee vienosti posket punoittaen. Kuten arvata saattaa, mummon sisältä löytyy lisää toinen toistaan pienempiä kukkamekkoisia mummoja, joista kaikista pienimmät eivät hymyile, vaan näyttävät pikemminkin hämmästyneiltä tai säikähtäneiltä. Maatuskani tärkein tehtävä on vartioida hedelmävatia, mutta toisinaan se pääsee paistattelemaan kynttilänvaloon viereiselle radiopöydälle. Ehkä se vielä muistaa kesän, jolloin yritti hymyillä minulle rohkaisevasti, vaikka minua ei silloin mikään hymyilyttänytkään. 

Maatuska sai kuitenkin aikaan jotain muuta. Puolisen vuotta myöhemmin se rohkaisi minua kaivamaan kirjoituspöydän laatikosta esiin akvarellipaperit, guassivärit ja vesiliukoiset puukynät. Se jopa innosti ostamaan lisää kyniä ja herätteli vanhan innostuneen tunteen, joka syntyy silloin, kun upouuden kynäpakkauksen saa kuoria muovikääreistään. Se hetki on jollain tavalla aina ollut juhlava.

Uusilla kynillä alkoi pian syntyä nätteihin mekkoihin puettuja mummoja, joille siveltimet loihtivat runsaat värit ja antoivat joillekin jopa ripauksen kullan kimallusta. Joukossa on myös yksi, joka on vähän erilainen. Musta maatuska. 

Aloin kirjoittaa blogia, koska innostuin aika ajoin hyvinkin paljon erilaisista askartelu- ja käsityöprojekteista. Valmiista töistä otan aina valokuvan, mutta usein on tuntunut siltä, että niiden tekemistä ja valmistumista olisi mukavaa pohtia enemmän sanallisestikin. Välillä ideoita tuntuu suorastaan pulppuavan siihen tahtiin, että itse tekeminen jää vain ajatuksen asteelle, toisinaan taas ei vain tunnu olevan oikea aika millekään luovalle toiminnalle. Joskus tekeminen taas saattaa olla ainoastaan mekaanista yksinäisten hetkien täyttämistä, jonka pääasiallinen tarkoitus on saada tyhjyyttä kumisevat päivät, hitaasti matelevat tunnit ja minuutit kääntymään kohti iltaa.

Kaiken kaikkiaan tekeminen on kuitenkin kivaa ja innostavaa. Ajatukset työn takana eivät tietenkään synny tyhjästä, vaan koostuvat usein monistakin elementeistä. Leikkimielisyys, lapsenomaisuus, retro, uusiokäyttö, vintage ja historian läsnäolo ovat minun tekemiselleni ja olemiselleni avainsanoja, ja tästä syystä en myöskään rajaa blogini sisältöä vain sellaisiin tuotoksiin, jotka olen alusta lähtien tehnyt itse. Mustan maatuskan värikkäässä huoneessa on maalausten, piirustusten ja käsitöiden lisäksi paljon kirpputorilöytöjä, aarteita sukulaisten varastoista, vanhoja valokuvia ja aikakauslehtiä, postikortteja ja kaikenlaista pientä tilpehööriä, jolle "jonakin päivänä voi olla jotain käyttöä".

 Ota kuppi kahvia tai teetä ja istahda hetkeksi seuraani värikkääseen huoneeseen. Jos viihdyt, olet lämpimästi tervetullut myös uudelleen.