Memories / Abandoned House

Ränsistynyt, metsittyneen pihan keskeltä pilkottava hylätty talo herättelee mielikuvitusta luomaan tarinoita menneisyydestä. Autiotalossa ihmisen aika on päättynyt.

Hieltä ja parfyymilta tuoksuva iho, pyykinpesusta halkeilevat kädet, tupakansavuiset yskähdykset, lautalattiassa narahtelevat askeleet, ilonkiljahdukset, tyynyyn kätketyt suolaiset kyyneleet, kiukusta kiristyvät poskilihakset, hellät silitykset ja lieden päälle kumartunut väsynyt selkä ovat enää pysähtyneinä kuvina, haalistuneina ja pölyttyneinä merkkeinä heistä, jotka joskus ovat täällä olleet. Talon seinät ovat nähneet ja kuulleet kaikenlaista. On otettu vastaan kaukaa tulleita vieraita kapsäkkeineen, huolestuttu radion uutisista ja päivitelty maailmanmenoa sanomalehden äärellä. Kun pannussa porisee vahva kahvi, voi olla varma, että naapuri pistäytyy tupaan ja asettuu penkin päätyyn niitä näitä rupattelemaan. Seinäkello on lyönyt keskiyötä silloin, kun keinutuoli on vielä kiikkunut ja himmeän lukuvalon kajossa väsyneet sormet ovat luoneet silmukoita puikoille. Joulu on pian. Pakkanen paukkuu nurkissa ja huurtaa ikkunat, on noustava aikaisin hakemaan lisää puita. Uni karisee hyytävässä viimassa, aamutakki kiertyy tiukemmin ympärille. Puuro porisee padassa ja on pieni hetki aikaa olla vain ennen kuin yläkerran lattia narahtaa, raskaat ja kevyet jalat tömähtelevät portaita alas voipuneesti ja kepeästi. 

Hiirenkorvien muuttuessa vaaleanvihreäksi pitsiverhoksi ja kuin varkain puhjetessa täysiksi lehdiksi hoidetaan kasvimaata, annetaan hiusten hulmuta tuulessa vanhan tammen oksaan ripustetussa keinussa, rustataan runoja tuskin ollenkaan pimenevässä kesäyössä, haaveillaan ja pelätään tulevaa. Pitkän työpäivän jälkeen väsynyt selkä ojentuu tuvan sohvalle, saappaat riisutaan nurkkaan ja savuke sytytetään. Saunan jälkeen Sunlightin tuoksu leijailee tuvassa. Pyhänä on juhlavaa, kun saa silitetyn puhtaan leningin ja tuoretta pullaa, josta aina salaa noukitaan rusinat pois. Askel on kevyt, portaita ylös ja alas, pieniä salaisuuksia. Mielipahasta voi aina kertoa sängyn päällä istuvalle yksisilmäiselle nallelle. 

Syysiltojen pimetessä parsitaan sukkia ja otetaan mittoja pitkäksi venähtäneestä koululaisesta uutta mekkoa varten. Kirpeän kuulaassa päivässä punaisiksi kypsyneet omenat hehkuvat sinisenä kuultavaa taivasta vasten. Nyt tehdään mehuja ja hilloja, poimitaan marjoja ja sieniä, säilötään kaikkea talven varalle. Ensilumi peittää kaiken kevyen puuterin alle. 

Ihmissuhdesoppa

Muki kaatuu, kattilassa keitto kiehuu yli ja lautanen pirstoutuu kappaleiksi. Kauneus, arkipäiväisyys ja kaoottisuus kohtaavat. Kankaat ovat eletyn elämän kertojia, tunteiden paljastajia. Hymyiletkö vai ivailetko, mitä sinä oikeasti tarkoitat? Sinä sanot tänään noin, seisotko vielä huomennakin sanojesi takana?

Kappale kappaleelta, pisto kerrallaan syntyy kohtaus eräästä elämästä. Monesta elämästä. Meille kaikille, jotka syömme ja juomme, elämme arkeamme, rakennamme unelmiamme, petymme, satutamme toisiamme, haavoitumme, itkemme ja nauramme, epäilemme. Banaalia ja syvällistä, arkista ja koskettavaa. 

Puuvillaisen pitsipäiväpeiton muodonmuutos

Sängyssäni oli vuosikausia opiskelujeni alkuaikoina hankittu punakirjava päiväpeitto, joka pientä haalistumista lukuun ottamatta oli ihan kiva ja käyttökelpoinen, mutta omaan vuoteeseeni hieman liian pieni. Olin katsellut uutta päiväpeittoa enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo jonkin aikaa, mutta minusta perusmarkettien päiväpeitot ovat kaikki aika tylsiä, yleensä vielä melkoisen hintaviakin. 

Olin aina ajatellut, että pitsistä päiväpeittoa en koskaan hankkisi, vaikka esimerkiksi pienistä pitsiliinoista muuten pidänkin, ja mieluusti käytän pitsiä myös omien käsitöiden ja askartelujeni materiaaleina. Pitsinen päiväpeitto tuntui kuitenkin aina jotenkin "väärällä tavalla mummomaiselta", ei ollenkaan minulta - kunnes aloin katsella kahta iäkkäältä sukulaistädiltä meille kulkeutunutta pitsipeittoa uusin silmin. Peitot olivat hyväkuntoisia, lähes käyttämättömiä ja kooltaan parivuoteeseen sopivia. Aloin miettiä niitä lukemattomia tunteja, joita noiden peittojen virkkaamiseen oli käytetty. Toinen peitoista näytti minusta edelleen auttamattoman "mummomaiselta" ja rimpsuiselta, mutta toinen oli mielestäni varsin sievä, vaikkakin sellaisenaan luonnonvalkoisena minulle väärän värinen. Ajatus peiton värjäämisestä tuntui aluksi liki pyhäinhäväistykseltä kaunista käsityötä kohtaan, mutta arvelin, että luonnonvalkoisena sillä ei tulisi olemaan minkäänlaista käyttöä, ja että se jäisi vain turhaan kaapin perukoille unohduksiin. 

En ollut koskaan aikaisemmin värjännyt mitään tekstiiliväreillä, mutta koko homma hoitui helposti pyykinpesukoneessa ja oli odottamaani vähemmän sotkuista. Marketin pesuainehyllystä ostin pari pakettia tomaatinpunaista Nitor-tekstiiliväriä sekä värisuolaa, ja laitoin peiton väriaineen ja suolan kanssa koneeseen pyörimään. Kaiken kaikkiaan peitto imi sekä väriä että suolaa neljä paketillista, ja pakkauksesta löytyykin annosteluohjeet värjättävän materiaalin painon mukaan. Ohjeet ovat tietenkin aina viitteellisiä, ja minäkin värjäsin peittoa kolmeen eri otteeseen, jotta sain aikaiseksi toivotunlaisen, hehkuvanpunaisen lopputuloksen. Lopuksi pesin peiton vielä pesuaineen kanssa ylimääräisen värin irrottamiseksi.  

Nyt peitto näyttää minunlaiseltani, ja kaunis käsityö pääsee oikeuksiinsa sänkyni päällä. Puuvillainen pitsipeitto on mukavan raskas ja pysyy sängyssä hyvin paikallaan, ja on lisäksi paljon paremman kokoinen kuin vanha peitto. Aluspeitoksi hankin vielä Ikeasta yksinkertaisen mustan, ohuen peiton, jotta vuodevaatteiden kuviot eivät pilkistele aukoista lävitse. Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen.